Tuusulanjärven kulttuuriretki 24.5.2015

Viileänä toukokuun sunnuntaiaamuna meitä Päijät-Hämeen keliakiayhdistyksen jäseniä ja muutama ei jäsen olivat  kokoontuneet linja-autoaseman turistipysäkille. Matkaan lähdimme mukavan kuljettajan ohjaamalla bussilla kohti Tuusulaa ja Aino ja Jean Sibeliuksen kotia Ainolaa. Siellä meillä oli mielenkiintoinen opastus talosta ja Jannen elämästä. Matka jatkui kohti ruokapaikkaamme Onnelaa. Hallituksemme jäsen Eira Rämä oli valmistellut Eino Leinosta pienen esitelmän ja tutustuimme hänen työhuoneeseensa.

Lotta-museossa saimme kuulla mielenkiintoisen esityksen lottatoiminnan historiasta ja kuvat ja esineistö valaisi aihetta lisää. Pekka Halosen ateljeekoti Halosenniemi ja siellä oleva kahden merkittävän suomalaisen taiteilijan näyttely oli mieleenpainuva kokemus.

Matkalaiset olivat niin liikkuvaisia, että heitä oli vaikea saada samaan kuvaan.

Ainolan pihalla
Aino ja Jean Sibeliuksen hauta
Matkalaisia
Matkalaisia
Halosenniemen portailla