Karamellinen keikauskakku (kananmunaton ohje)

“Täyte”:

50 g voita

1 1/2 dl fariinisokeria

3 dl puolukkaa sekä 2-3 dl kuutioitua omenaa (tai esim. vajaa litra raparperipaloja. Voi myös kokeilla käyttää muita marjoja tai hedelmiä)

 

Taikina:

1 - 1 ½  dl (ruokokide)sokeria (marjojen happamuuden mukaan)

100 g voita sulatettuna

2 dl piimää tai jugurttia

3 dl gluteenitonta jauhoseosta (Semper fin mix)

1 rkl vaniljasokeria

1 tl leivinjauhetta

1 tl soodaa

1 rkl sitruunan mehua

½ tl suolaa

 

Vuoraa pyöreän vuoan pohja leivinpaperilla. Valmista “täyte” sekoittamalla fariinisokeri voisulaan ja levitä seos vuoan pohjalle. Kaada seoksen päälle marjat.

 

Valmista taikina sekoittamalla sokeri voisulan joukkoon. Lisää piimä. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää piimäseokseen yhdessä sitruunamehun kanssa. Sekoita vain vähän, että aineet juuri ja juuri sekoittuvat. Kaada taikina marjojen päälle. Paista 175 asteessa n. 45-50 minuuttia.  Anna kakun jäähtyä hetken ja kumoa se sitten tarjoiluastialle. Kakku on parasta hieman jäähtyneenä esim. löysäksi vatkatun, makeuttamattoman kermavaahdon kanssa.