Clafoutis eli ranskalainen "pannukakku"

vajaa litra kirsikoita (paras clafoutis tulee hapankirsikoista)

TAI esim. luumua, omenaa, päärynää tai muita marjoja/hedelmiä paloiteltuna (valmiita paloja riittää n. ½ l)

3 dl maitoa

3 munaa

½ -1 dl sokeria (riippuen marjojen makeudesta)

(1 tl vaniljasokeria)

(½ tl leivinjauhetta)

ripaus suolaa

1 ½ - 2 dl gluteenitonta jauhoseosta (Semper fin mix)

päälle voinokareita

 

Poista kirsikoista kivet ja laita kirsikat voidellun vuoan pohjalle (vuoassa tulee olla pannukakulle kohoamisvaraa). Sekoita taikinan ainekset keskenään ja kaada taikina kirsikoiden päälle. Laita pinnalle muutamia voinokareita. Paista alussa 200 asteessa ja vähennä lopuksi lämpöä 175 asteeseen. Paistoaika yhteensä noin 40-50 min. Anna tasaantua hetki uunista ottamisen jälkeen, niin pannukakkua on helpompi leikata. Nauti hieman jäähtyneenä esim. vaniljajäätelön kanssa.