Hallitus 2020

Hallitusta luotsaa ihana ja aurinkoinen puheenjohtajamme Maritta. Hän on toiminut yhdistyksen puheenjohtajana vuodesta 2016 lähtien ja kaikkien toiveesta toimii edelleen! Maritta on syntyjään savolaien, mutta tuntee Lahden alueen hyvin, sillä on muuttanut Lahteen ensimmäisen kerran vuonna 1980 ja paluumuuttanut yhdeksän Turussa vietetyn vuoden jälkeen takaisin vuonna 2014. Tämä kolmen lapsen mummi tekee vapaaehtoistyötä myös kaupunginteatterin kahviossa.
Yhdistyksen uusi tulokas ja suoraan varapuheenjohtajan paikalle! Karita! Karita huolehtii, ettei yhdistystoiminta ole liian Lahti-keskeistä, sillä hän on Orimattilan maaseudulla asuva, aikuistuvan nuoren äiti. Karita pitää tärkeänä, että yhdistystiominta tavoittaa myös haja-asutusalueiden asukkaat. Karita kertoo saaneensa keliakiadiagnoosin kaksi vuotta sitten ja liittyeensä yhdistykseen saadakseen tietoa ja vertaistukea. Ja nyt hän on jo jakamassa tietouttaan muille! Hienoa! "Yhdistystoiminta on mukavaa, koska yhdessä toimiessa voi jakaa kokemuksia ja saada hyviä vinkkejä. Luonteeltani olen positiivinen j ainnostun herästi uusista asioista. Olkaa ihmeessä yhteydessä! toivoo Karita.
Viestit ja muistiot ym. kirjalliset hommat hoituu suitsait napakan ja nauravaisen sihteerimme Kirsin toimesta! Kirsin keliakia on diagnosoitu noin 15 vuotta sitten, joten tietoa ja osaamista aiheesta hänellä on vaikka muille jakaa. Melko tuore lahtelainen on neljän, jo täysikäisen, lapsen äiti. Vapaa-ajan harrastuksina Kirsillä on vapaaehtoistyön lisäksi ristikot ja ulkoilu.
Kesäisessä kuvassa oleva Kari on kahden tytön ja neljän lapsenlapsen ukki Lahdesta. Kari on Imatralla v. 1960 syntynyt, keliakiadiagnoosin 2014 saanut työkyvyttömyyseläkeläinen. Hänellä on paljon annettavaa yhdistykselle työvuosien aikana kartuttaman osaamisensa ansiosta. Kari pitää huolen, että yhdistyksen tulot ja menot pysyvät balanssissa. Hän on innostunut yhdistystoiminnan tarjoamasta mielekkäästä ja aktivoivasta tekemisestä. Onkin hienoa saada hallitukseen ja yhdistystoimintaan mukaan miehiä!
Lahdesta kotoisin oleva SInikka on yhdistyksen hallituksessa monta vuotta varsinaisena jäsenenä toiminut ja nyt varajäsenyydestä huolimatta Sinikka on aktiivisesti mukana oleva! Usein Sinikkaa voi tavata erilaisissa edustustehtävissä. Sinikka kertoo, että hänellä on todettu vlja-allergia.
Hallituksen 5. jäsen ja lasten toiminnasta vastaava on Anna. Hän on aina työskennellyt lasten ja nuorten sekä perheiden parissa, joten luontevaa on ollut hyödyntää tätä osaamista yhdistystoiminnan saralla. Lisäksi hän on kiinnostunut sosiaalisen median hyödyntämisestä yhdistystoiminnan kehittämiseksi.
Tiinalta sujuu sukkelasti monenlaiset yhdistystoimet. Hän on erityisen taitava retkien järjestäjä! Paljasjalkaisen lahtelaisen perheeseen kuuuluu mies ja täysikäinen poika. Keliakiadiagnoosin hän on saanut marraskuussa 2013. Ammatiltaan Tiina on lähihoitaja. Yhdistystoiminnan lisäksi Tiina harrastaa vesilajeja: avantouintia ja vesijumppaa.